Elokuva-arvostelu: Snowpiercer (2013)
Nähdessäni ensimmäisen kerran Snowpiercerin julisteen ja saadessani tietää, että elokuva kertoo junasta, joka kiertää maapalloa uuden jääkauden aikana, ajattelin niin kuin kuka tahansa paljon scifiä katsonut: "jaahas, taas näitä maailmanlopun jälkeisiä tieteiselokuvia, joissa ei ole mitään järkeä". Voitte kuvitella, että kun tuolla asenteella menee katsomaan elokuvaa, ja saa eteensä Snowpiercerin kaltaisen lähes mestarillisen teoksen, voi elokuvateatterista poistua hyvinkin erilaisissa tunnelmissa ja silmät loistaen.
Omaperäisten ja tyylikkäiden tieteisseikkailuiden ystävälle Snowpiercer on nimittäin aikamoista herkkua.
Snowpiercer on korealaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Bong Joon-hon ensimmäinen englanninkielinen elokuva. Ohjaajan aikaisempia elokuvia ovat mm. vuonna 2009 valmistunut rikosdraama Mother sekä kauhujännäri The Host: Salaisuus pinnan alta (2006). Snowpiercerin kansainvälisyys näkyy monikulttuurisessa näyttelijäkaartissa, sillä mukana on niin Hollywoodin meganimiä, brittiläisiä laatunäyttelijöitä kuin Bongin kanssa useasti aikaisemminkin työskennelleitä korealaisnäyttelijöitä (Kang-ho Song ja Ah-sung Go). Korealaisuus erottuu myös elokuvan käsikirjoituksessa, joka eroaa edukseen perinteisestä Hollywood-scifistä.
On vuosi 2031. Maapallo on lähes kuollut, sillä ilmaston lämpenemisen estämiseksi tehty tieteellinen koe on mennyt mönkään ja koko maapalloa peittää nyt jääkerros. Ulkona on niin kylmä, että kaikki elämä lakastuu. Siksi ihmiskunnan rippeetkin on jouduttu sullomaan sisätiloihin.
Nämä sisätilat sijaitsevat jättiläismäisessä junassa, joka matkaa ympäri maailmaa lähes taianomaisen moottorinsa avulla. Pysähtyminen merkitsisi kuolemaa. Junan sisällä kaikki ei kuitenkaan ole kuin paratiisissa vaikka pakkanen pysyykin ulkopuolella. Yhteiskunta on järjestetty osastoittain: rikkaat ja etuoikeutetut jatkavat etuoikeutettua elämäänsä junan etuosassa, kun taas takaosassa taistellaan elämästä ja syödään epämääräisiä proteiinipatukoita. Osastot on erotettu toisistaan panssaroiduilla ovilla, mutta tämä ei estä kapinanpoikasta syntymästä junan takaosassa.
John Hurtin esittämä Gilliam ja Chris Evansin esittämä Curtis tekevät suunnitelman, jonka avulla takaosan kapinalliset voivat ottaa junan haltuunsa. Muutama mutka matkassa kuitenkin on ja yhtä niistä näyttelee Tilda Swinton.
Asetelma on dystopiakuvauksia kolunneelle katsojalle tuttu: pieni ryhmä ihmisiä pyrkii säilymään hengissä ja pelastamaan samalla koko ihmiskunnan olemassaolon. Tuttuudesta huolimatta Snowpiercer kuitenkin yllättää kekseliäisyydellään ja onnistuu luomaan tutun asetelman uudenlaisesta näkövinkkelistä. Tuloksena on visuaalisesti tyylikäs, mustalla huumorilla sävytetty, yllätyksellinen ja toimintakohtauksissaan verinen tieteiselokuva, joka omassa genressään nousee vuoden parhaimmistoon.
Erinomaisesti rytmitetty Snowpiercer vie katsojaa osasto toisensa jälkeen kohti junan etupäätä. Jokaiselta osastolta paljastuu jotain uutta ja ihmeellistä. Tästä visuaalisesta leikistä ja taidokkaista lavastuksista nousee elokuvan kantava voima. Mukana on myös yhteiskunnallista kritiikkiä rikkaiden ja köyhien välisestä jaosta kuin myös luonnonsuojelullinen näkökulma.
Snowpiercer osaa yllättää visuaalisten jippojen lisäksi myös tarinankehitykseltään. Hahmot kasvavat ja muuttuvat matkan aikana ja heistä paljastuu karmivia totuuksia. Chris Evansin hahmosta muodostuu antisankaruudessaan elokuvan keskushahmo, mutta hän on kaikkea muuta kuin Kapteeni Amerikan kirkasotsainen ja pyyteetön sankari.
Ranskalaiseen tieteissarjakuvaan perustuva Snowpiercer ei missään vaiheessa perustele kummallista logiikkaansa hirviömäisen junan järkevyydestä, mutta tämä ei silti vähennä elokuvan toimivuutta.
★★★★★
